Siiri

Katsoin ikkunasta ulos. Kerrostalot ja kaupat olivat vaihtuneet peltoihin. Käänsin päätäni Helmiin, joka kuunteli musiikkia korvakuulokkeilla, ilmeisesti One Directionia tai Justin Bieberiä.

"Ollaanko jo perillä?" kysyin äidiltä.

"Ihan kohta", äiti sanoi. Helmin pää heilui musiikin tahtiin. Katsoin taas ikkunasta. Auto kurvasi vanhan talon eteen.

"Perillä!" äiti huusi ja avasi oven. En tajunnut mitä äiti näki tollasissa vanhoissa röttelöissä. Astuin ulos. Pitkät ruskeat hiukseni olivat laineilla. Minulla oli toppi ja farkkusortsit. Jalassa oli kuluneet vaalean vihreät croksit. Olen 14. Helmi astui ulos. Tällä oli korkokengät, toppi, jonka etumuksessa oli glitteriä ja vaaleat pillifarkut, joihin oli tehty tarkoituksella reikiä. Tuon vaaleat, melki persettä pidemmät hiukset oli suoristettu.

"Hyi, tääkö se o? Iha saatanan ruma!" tyttö sanoi ja tuon kielikoru vilkkui kun se irvisti.

"Helmi Sofia Jaakkola, sinä et kiroile!" äiti räjähti. Helmi oli 16. Se ingoorasi äidin ja lähetti tekstareita, joko Roosalle ja Ilonalle tai sitten sen ihkupihku poikaystävä-Rasmukselle. Ilmeisesti Rasmukselle. Äiti otti takakontista kaksi matkalaukkua ja viittoi minua ottamaan toisen niistä. Avain työntyi avaimenreikään ja nariseva ovi aukeni. Eteisessä oli ruokapöytä, sen takana oli vanhat portaat ylös ja käytävä olohuoneeseen. Olohuoneessa oli vanha sohva ja kaksi nojatuolia, lisäksi matto ja sohvapöytä. Siitä vasemmalla oli keittiö ja oikealla ovi terassille. Jätin olohuoneeseen matkalaukun ja menin portaat ylös yläkertaan. WC oli heti portaiden päässä ja takana päämakuuhuone (joka kuului äidille) ja vasemmalla ja oikealla muut makuuhuoneet. Pienessä aulassa oli kaksi nojatuolia, kirjahylly, vihreä, soikion muotoinen matto ja pyöreä tummasta puusta valmistettu pöytä. Menin vasemmanpuoleiseen makuuhuoneeseen, jätin oman laukkuni lattialle ja lösähdin sängylle. Makasin siinä vähän aikaa ja päätin lähteä tutkimaan taloa tarkemmin. Portaiden alta pääsi kellariin. Huuu, aavekellari. Ajattelin sytytin valot ja tutkiskelin vanhoja tavaroita. Löysin pahvilaatikosta edellisen omistajan päiväkirjan, pöytälampun ja sulkakynän. Aloin selata päiväkirjaa. "Hei, rakas päiväkirja. Olen Nea. Olen 14-vuotias. Minua pelottaa, pelottaa että se mies tulee taas, niinkuin hän on tehnyt jo viikkoja. Tänään on syntymäpäiväni, toivoin lahjaksi uutta sulkakynää, ja sain sellaisen." lopun pälle oli kaatunut mustetta. Juoksin olohuoneeseen ja tutkin kaikki kaapit ja nurkat. Hyi, veriläikkä lattialla! No se oli ex-asujan menkat. Siis täällähän asui se Nea? Menin kerrosta ylemmäs. Selasin kirjahyllyä. Karttakirjoja, sanakirjoja, ruotsi-suomi-ruotsi sanakirja... Otin vihreäkantisen kirjan käteeni. 'Itsemurha', pelästyin. Kirjoittajaa ei näkynyt. Kuka haluaa lukea itsemurhasta. Avasin kuitenkin kirjan. 'Luku yksi, haluatko kuolla' tuulenpuuska käänsi sivua. Katsoin ikkunaa. Vieläsken se oli kiinni, nyt se oli auki. Menin sulkemaan ikkunan ja istuin limenvihreälle tuolille. Katsoin sivua 'Luku seitsemän, viiltely

Pystyviivat on vaikeampi huomata kuin vaakaviivat. Ne ovat myös parempia, sillä veri lähtee helpommin. Jos taas...' siinä oli punaisia veriläikkiä, yksi tuli lisää, ja toinen... Katsoin ylös. Ullakolta valui verta. Ovi narahti auki. Katsoin sisälle. Siellä oli portaat. Kävelin ylös, ja etsin valokatkaisinta. en löytänyt muuta kuin taskulampun. Se sai kelvata. Otin lampun, ja katsoin lattiaa.

"Iik!!!!" lattialla oli... ei, tuo ei ole mahdollista..! Mädäntynyt vanhahkon miehen ruumis! Otin pari askelta taaksepäin ja tormäsin johonkin. Käännyin. Pitkähiuksinen tyttö seisoi kalpeat kasvot hymyillen vienosti,  verinen kirves kädessä!

"Hei, minä olen Nea", tyttö nosti kätensä kätelläkseen, mutta lähdin juoksemaan. Minun oli päästävä pois. Tyttö vain katsoi ja käveli perässäni. Yritin avata ovea. Se ei auennut. Katsoin hädissäni tyttöä, joka seisoi portaiden päässä hymyillen edelleen. Suuni loksahti auki, ja keskityin taas oven avaamiseen.

"Hei hei", tyttö sanoi ja ovi loksahti auki.